maanantai 13. helmikuuta 2017

Vesa Heinosen haastattelu

Olimme hyvin onnekkaita ja saimme kunnian haastatella Vesa Heinosta. Hän on koko elämänsä ollut hyvin kiinnostunut luonnon ihmeistä ja tutkinut sitä harrastusten, opiskelun ja lopulta ammatin parissa. Yli 30 vuotta sitten hän ystäviensä kanssa päätti tehdä opastettuja  retkikierroksia Vaasan saaristossa ostamallaan moottoripurjehtijallaan. Siitä hänen maailmanperintöoppaan ura sai alkunsa. Heinosen mielestä työssä parasta on luonnossa liikkuminen, uusiin ihmisiin tutustuminen sekä hänen laajan luontotietämyksen välittäminen siitä kiinnostuneille. Hän on esitellyt Merenkurkun upeaa luontoa jopa tasavaltamme presidentille Sauli Niinistölle ja oli kutsuvieraana vuoden 2016 linnanjuhlissa. Heinonen on ylpeä Suomessa luonnossa ainutlaatuisesta saaristosta, puhtaasta luonnosta, jokamiehenoikeudesta, turvalisuudesta sekä hiljaisuudesta luonnossa.
      
Vesa Heinonen Postijahdin kipparina asiakkaiden kanssa
Vaasan saaristossa
Kyselimme Heinoselta muun muassa Merenkurkun turisteista, historiasta, asukkaista sekä museoista Vaasassa. Saimme häneltä erittäin kattavia vastauksia, kiitos niistä.

Merenkurkulla on kovin värikäs historia. Noin 120 tuhatta vuotta sitten maapallolla alkoi jääkausi. Se jätti jälkensä Suomen luontoon, etenkin Merenkurkun saaristoon. Maan pinta painautui paksunjään alle. Jääkauden loputtua maa on lähtenyt palautumaan ennalleen. Tästä johtuu maankohoaminen. Merenkurkun alueella maa kohoaan noin yhden sentin vuodessa. Ilmaston lämmettyä ja jäätiköiden sulamisen myötä meret nousevat 2mm, jonka takia maa kohoaa vuodessa enää n. 8,5mm. 1600-luvulla alkoi postisoutu, jolloin Björköbystä soudettiin tai purjehdittiin Ruotsiin postinkuljetuksen merkeissä. Tämä päättyi vuonna 1809, kun Venäjä valloitti Suomen. Nykypäivänä ei postia kuljeteta enää purjevenellä, mutta vuosittain järjestetään postisoututapahtuma, jolla muistellaan aiempaa velvollisuutta. Heinonen kertoi, että on itse osallistunut tähän historialliseen tapahtumaan jo 15 kertaa omalla veneellään. Merenkurkun alueella on vuosien saatossa pyydetty hylkeitä niiden nahan ja traanin takia. Nykypäivänä Vaasassa voi vierailla Terranovan ja Pohjanmaanmuseossa. Nämä museot kertovat erittäin hyvin alueen kulttuurista ja historiasta. Heinonen on itsekin työskennellyt siellä.

Merenkurkussa, Svedjehamnin satamassa käy vuosittain kesäaikaan jopa 50 tuhatta matkailijaa. Oletettavasti talviaikaan vierailut ovat vähäisempiä. Viikonloppu on yleisin vierailuaika viikosta, etenkin talvisin. Myös keväisin ja syksyisin saaristossa näkee paljon vierailijoita. Suurin osa vierailijoista menee henkilöautolla tai bussilla, myös veneellä pääsee saaristoon. Turistin tulevat Vaasaan ja etenkin sen saaristoon ihailemaan sen upeaa luontoa. Myös retkeilyreitit, paikallinen kulttuuri ja kalastus vetävät turisteja puoleensa.

Vaasassa vieraillessa voi törmätä hyvin tyypilliseen suomalaiseen sosiaalisuuteen, eli ihmiset eivät ole kovin puheliaita tai ystävällisiä. Heinonen, joka itse asuu Björköbyssä kertoi meille Vaasalaisten ja björköbyläisten eroavaisuuksista. Hän kertoi björköbyläisten yhteisöllisyydestä, kaikki tuntevat toisensa ja auttavat toisiaan ja ottavat yhdessä huolta ympäristöstään. He osaavat liikkua luonnossa ja osaavat kunnioittaa sitä, toisin kun useimmat Vaasalaiset. Suurin osa heistä on ruotsinkielisiä ja tienviitatkin ovat ensin ruotsiksi.


Kiitos Vesa Heinoselle haastattelusta, kaikki tekstissä mainittu tieto on häneltä peräisin.

Tiedonhankinta Merenkurkusta ja museot

Merenkurkun saaristosta on todella helppo löytää tietoa, koska se on Suomen suosituin saaristokohde. Olemme merkinneet sivun reunaan joidenkin sivustojen linkkejä, joilta löytyy kattavaa tietoa kaikenlaisille matkailijoille. Jos kuitenkin pidät enemmän tiedon hankkimisesta paikan päällä esimerkiksi esitteistä ja infotauluista, myös sekin on mahdollista. Parhaita paikkoja tiedonhankintaan ovat Vaasan torin kesäinfopiste, Rewell Centerissä sijaitseva matkailuneuvontapiste, Merten talo sekä Pohjanmaan museo. Näiltä paikoilta voi hankkia esimerkiksi esitteitä, postikortteja sekä paljon asiantuntevaa tietoa.

Merten talo, Raippaluodon sillan kupeessa


Merten talo on paras paikka löytää tietoa nimenomaan saaristoon ja Björköbyhyn liittyen. Se sijaitsee juuri Raippaluodon sillan kupeessa, Berny's Cafen vieressä. Merten talosta löytää paljon tietoa alueen nähtävyyksistä, vaellusreiteistä ja risteilyistä. Yritimme itse käydä siellä vieraillessamme Björköbyssä, mutta se on ikävä kyllä talvisin kiinni, samoin kuin torilla sijaitseva kesäinfopiste. Kaikkien pisteiden aukioloajat voi löytää täältä.  Myös paikan päällä Svedjehamnin kalasatamassa voi ottaa selvää asioista esimerkiksi kysymällä Cafe Salterietin henkilökunnalta.

Pohjanmaan sekä Terranovan museo on Vaasan alueen historiasta kertovista kohteista merkittävin. Jokainen vaasalainen on käynyt siellä monen monta kertaa ja se on turistillekin ehdoton kohde. Tiedonhaunkin mielessä se on mainio paikka jossa vierailla, koska siellä myydään paljon Vaasan sekä Merenkurkun luontoon, historiaan ja taiteeseen liittyviä teoksia ja esineitä. Sieltä voi myös saada esitteitä.

Modernin taiteen museo Kuntsi talviaikaan
Muita historiallisia museokohteita ovat esim. Merimuseo, Vanhan Vaasan museo sekä rauniot, joissa voi oppia vaasalaista kulttuuria sekä historiaa, erityisesti Vanhan Vaasan palosta, jossa tuhoutui paljon historiallisia rakennuksia, mm. Vanhan Vaasan rauniot, joista jäivät pelkät rungot jäljelle. Keskustasta raunioille on n. 7km matkaa.  Suosittelemme ottamaan Vanhan Vaasan museossa tarjottavan oppaan vastaan, koska hän pystyy avaamaan museossa olevien esineiden tarinoita.

Vaasassa on kaksi merkittävää taidemuseota, modernin taiteen museo Kuntsi  sekä Tikanojan taidekoti. Niissä molemmissa esitellään paljon kiinnostavia pysyviä sekä vaihtuvia näyttelyitä.
 

perjantai 3. helmikuuta 2017

Vierailumme Björköbyssä






Venevajoja Svedjehamnissa
 Vierailimme vajaa viikko sitten Björköbyn saarella jo neljättä kertaa. Siellä on aina yhtä mukava käydä!
Automatka kesti noin 42 minuuttia ja etäisyys Vaasasta Björköbyyn saarelle on n. 40 km. 

Matkan varrella pysähdyimme ihastelemaan mm. Raippaluodon siltaa.
Näimme matkalla paljon merta sekä perinteisiä puumökkejä. Ajoimme kolmen saaren läpi ja kuskinamme toimi Vihreä aktiivi Juha Tuomikoski, joka tunsi alueen hyvin. Hän kertoi meille matkan varrella paljon tietoa saaristosta ja sen kulttuurista.

Lenkkipolulla oli hyvät opasteet!
Saavuttuamme kohteeseen, Svedjehamnin kalasatamaan, lähdimme heti Bodvattnet-kierrokselle. Vaikka sää olikin kohtalaisen leutoa, heti saaristoon saavuttuamme jäätävän kylmä merituuli alkoi puhaltaa. Onneksi olimme pukeutuneet lämpimiin ja tuulenpitäviin vaatteisiin. 2.3 kilometrin pituisella kierroksellamme näimme vuoroin metsää, merta ja pitkospuilla varustettua suota. Lämpötilan vaihteluiden takia polku oli liukkaan jään peitossa, joten nastakengät olisivat olleet tarpeen. Yksi meistä, jopa kaatui huolimattomuuden takia, mutta onneksi ei käynyt pahasti:) Näimme kierroksella myös Suomen upeaa luontoa mm. jäkäliä. Törmäsimme myös peuran jalanjälkeen.
Polku oli jäinen.
Kierroksen lopussa kapusimme 116 porrasta Saltkaret-
lintutornin huipulle ihailemaan upeita maisemia. Puolivälissä portaita oli penkki, jolla saattoi pysähtä levähtämään. Tornista 20 metrin korkeudesta avautui upea merimaisema ainutlaatuisille moreeniselänteille. Nimensä mukaisesti tornilta saattoi tarkkailla saaristossa pesivien lintujen toimintaa. Ihailtuamme maisemia kapusimme alas ja menimme satamaan. Olimme siinä vaiheessa jo melko väsyneitä rankasta päivästä ja ulkoilmasta joten oli mukavaa kavuta autoon ja hurrutella Raippaluodon sillan kupeessa sijaitsevaan Berny's-nimiseen kahvilaan. Olisimme mielummin menneet Björköbyssä sijaitsevaan Salteriet-kahvilaan, mutta valitettavasti se on talvisin suljettu. Joimme kupit kaakaota ja söimme jäiset munkit, jotka Juha tarjosi.
Viimein pääsimme kotiin ja nukahdimme miltei heti rankan mutta ihanan retkipäivän päätteeksi.

torstai 2. helmikuuta 2017

How to get to Kvarken

Every year thousands of people visit the unique archipelago of Kvarken. 10 thousand years ago, Finland was coverd by thick ice. The thick ice pressed the surface for many years. That's why there is a unique natural phenomenom in Finland especially in Kvarken, or in Finnish, Merenkurkku. Kvarken was Finland's first UNESCO world destination, nowadays there are six others.
It takes around 40 minutes to get from Vaasa city centre to Björköby by car. The distance is 40km (24 miles).


On your way to the island Björköby you have to drive through three islands. The islands are connected by bridges, the longest bridge is called Raippaluoto bridge. It is the longest bridge in Finland (1045m). The view from the car window is really peaceful. You can see many traditonal Finnish houses, built out of wood with a tin roof, usually painted red. The farther you go from Vaasa you can see more of the beautiful seascape.
Before you go, make sure you have good clothing and some food. The weather in Vaasa and Björköby is nearly never the same because the cold sea breeze cools the air down. In the winter make sure you have a beanie, outdoor pants, a warm jacket, mittens and shoes for slippery duckboards. In the summertime be prepared for a cool wind otherwise it's often warm. You're probably going to spend a while there so take some food along with you. For example ryebread, Finland's national food and a bottle of water. In the summertime you can also go and eat in cafe Salteriet, in the wintertime it's closed.